Turvapaikanhakijoilla on mahdollisuus tehdä ruokaa vastaanottokeskuksissa

Turvapaikanhakijoilla on mahdollisuus tehdä ruokaa vastaanottokeskuksissa


Henkilöt jotka työkseen elintarvikehuoneistossa käsittelevät pakkaamattomia ja helposti pilaantuvia elintarvikkeita tarvitsevat hygieniapassin. Hygieniapassia ei vaadita jos työskentely on yhteensä kestänyt alle kolme kuukautta. Turvapaikanhakijoilta ei vaadita hygieniapassia, jos he silloin tällöin auttavat keittiössä tai leipovat esimerkiksi leivonnaisia. Tämän katsotaan olevan osana turvapaikanhakijoiden kotouttamistoimintaa eli vastaanottokeskusten sopeuttamistoimintaa. Samalla tavalla kuin hoivakotien asukkaiden auttaminen keittiössä on heidän päivätoimintaa, eivätkä hekään tarvitse hygieniapassia.

Jos turvapaikanhakija kuitenkin aloittaa työkseen käsittelemään pakkaamattomia ja helposti pilaantuvia ruokia on hänellä oltava hygieniapassi. On myös tärkeää huomioida, että elintarviketoimija on aina vastuussa työntekijöidensä elintarvikehygieenisestä osaamisesta.

Hygieniapassin voi suorittaa usealla eri kielellä, joten suomen kielen taidosta hygieniapassin suorittaminen ei jää kiinni. Hygieniapassin voi suorittaa myös mm. arabian tai farsin kielelle käännetyssä hygieniapassitestissä.

Elintarviketeollisuuden kannalta on tärkeää, että hygieniapassin suorittajan henkilöllisyys voidaan tarkistaa voimassa olevasta, virallisesta asiakirjasta.Hygieniapassin saavat vain henkilöt, jotka ovat suorittaneet testin hyväksytysti. Testaajan velvollisuus on tarkistaa henkilön kasvojen ja henkilöllisyystodistuksen kasvokuvan yhdenmukaisuus.

On hienoa huomata, että Evira on nyt huomioinut myös turvapaikanhakijat. Uutena muutoksena on tullut, että Evira hyväksyy henkilötodistukseksi hygieniapassitestissä turvapaikanhakijoilla maahanmuuttoviraston pakolaisille, turvapaikanhakijoille tai muille maahanmuuttajille myöntämän oleskelulupakortin ja oleskelukortin. Käytännössä tämä tarkoittaa myös vastaanottokeskuksen kuvallista asiakaskorttia.

Hygieniaosaamistestiin osallistuvan henkilöllisyyden todistavia asiakirjoja ovat tavanomaisten suomalaisen passin, henkilökortin, ajokortin ja mopokortin lisäksi myös:

  • suomalainen kuvallinen Kela-kortti
  • ulkomaalainen henkilökortti
  • ulkomaalainen passi
  • muukalaispassi (hyväksytään vain, jos muukalaispassissa ei ole merkintää siitä, että asiakirjanhaltijan henkilöllisyyttä ei ole voitu luotettavasti todeta)
  • pakolaisen matkustusasiakirja (hyväksytään vain, jos pakolaisen matkustusasiakirjassa ei ole merkintää siitä, asiakirjanhaltijan henkilöllisyyttä ei ole voitu luotettavasti todeta)
  • viranomaisen (poliisin/rajavartiolaitoksen) antama asiakirja, jossa on kopio passista, viranomaisen leima ja maininta siitä, että passi on toistaiseksi viranomaisen hallussa. Tätä asiakirjaa voi käyttää väliaikaisesti henkilöllisyytensä todistamiseen.
  • vastaanottokeskuksen kuvallinen asiakaskortti

Lisätietoja hygieniapassista ja hygieniapassitestistä Hygieniapassi.fi:n ja Eviran sivuilla.

 

Kirjoittajat:

Hanna-Mari Kiljunen & Johanna Hirvonen / Osaamistehdas Oy

+ Ei kommentteja

Lisää kommentti