Herkullinen joululahjaidea! (ja oikeat vastaukset)

Herkullinen joululahjaidea! (ja oikeat vastaukset)


Aika rientää! Nyt ollaan jo puolessa välissä joulukuuta. Oletko jo käynyt ostamassa joululahjoja? Vain jätätkö ne yleensä viime tinkaan? Jos tietää mitä ostaa, lahjojen löytäminen on yleensä helppoa. Jos taas lähtee jouluruuhkan ilman minkäänlaista käsitystä lahjatoiveista, saattaa ostoksilla joutua kiertelemään pidempään.

Yksi hyvä ja maukas joululahjaidea on herkkukori. Herkkukorin voi koota vastaanottajan mieltymysten mukaan ja valita täytettäväksi niin suuren tai pienen korin kuin itse haluaa.

Herkkukoriin kannattaa valita tuotteita, jotka säilyvät lämpimässä. Hyviä tuotteita koriin ovat esimerkiksi hillot, saaristolaisleipä, piparit ja suklaat. Joulun herkkukoriin kuuluvat myös kahvi tai tee, joilla voi säväyttää valitsemalla erikoismakuja. Joulukahvit ja -teet tuovat joulun tunnelmaa ja muut maut maistuvat ympäri vuoden.

Pieneen herkkukorin voi suunnitella täytettäväksi myös kylmässä säilytettävillä tuotteilla. Kylmässä säilytettävään herkkukoriin voi laittaa erilaisia juustoja, esimerkiksi homejuustoa ja briejuustoa. Myös erilaiset pateet, mäti ja maksamakkara ovat hyviä vaihtoehtoja. Ne maistuvat erinomaiselta tumman leivän päällä ja lisäävät mukavasti joulutunnelmaa.

Joulukorin viimeistelee kaunis koristelu sellofaanilla, lahjanauhalla ja joulukoristeilla!


Seuraa Hygieniapassi.fi:n joulukalenteri 2015 -tapahtumaa päivittäin, niin näet miten jouluvalmistelut kannattaa oikeaoppisesti tehdä. Arvontaan on aikaa osallistua 1.12.–27.12.15 välisenä aikana vastaamalla väittämiin ja väittämien tilanteisiin oikein tai väärin. Vastanneiden kesken arvomme perhelipun Flamingo Spa Vesipuistoon ja VIISI KILOA SUKLAATA 30.12.2015! NAM! Hygienipassi.fi:n joulukalenterissa saat paljon vinkkejä omiin järjestelyihisi. Voit osallistua joulukalenterin kisaan oheisesta linkistä: https://www.facebook.com/events/890210164408195/

Joulukalenterin oikeat vastaukset julkaistaan joka viikon perjantaina Hygieniapassi.fi blogissa.


Alla vielä Hygieniapassi.fi:n Joulukalenteri 2015 vastaukset ajalta 5.12. – 11.12.15.

5.12.

Joulumuori rakastaa käyttää erilaisia mausteita. Hän löytää kokkareiksi menneitä mausteita vuosien takaa hyllyn perältä ja käyttää niitä valmistaessaan glögiä. Hänen mielestään niitä voi käyttää huoletta. Onko oikein vai väärin?

Vastaus: Väärin

Perustelu: Joulumuori ei ole ollut tarkkana. Myös mausteet voivat joissakin tapauksissa aiheuttaa ruokamyrkytyksen ja siksi niitä tulee käsitellä ja säilyttää hygieenisesti ja huolella, kuten muitakin elintarvikkeita. Kokkareet mausteissa kertovat purkkiin päässeestä kosteudesta, jossa myös mikrobit viihtyvät.

6.12.

Tontut ostavat UHT -maitoa kaupasta valmistaakseen joulupuuroa itsenäisyyspäivän kunniaksi. He jättävät sen pöydälle odottamaan puuron tekoa myöhemmin illalla.

Vastaus: Oikein

Perustelu: Tontut tekivät oikein. Iskukuumennus eli UHT (ultra high temperature) -käsittely steriloi maitotuotteen. UHT-käsittelyssä maito kuumennetaan muutamaksi sekunniksi vähintään 135 asteeseen ja pakataan desinfioituun pakkaukseen puhtaassa tilassa. Tämä käsittely tuhoaa kaikki lisääntyvät mikro-organismit ja avaamattomia pakkauksia voidaan säilyttää huoneenlämmössä.

7.12.

Joulumuori tekee osan jouluruoista etukäteen ja pakastaa ne, jotta ne ovat säilyvät pidempään ja ovat parhaimmillaan jouluaattona.

Vastaus: Oikein

Perustelu: Joulumuorin ajatus on oikea, vaikkakin kaikki ruoat ovat aina parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen. Hyvälaatuisen tuotteen pakastaminen lisää tuotteen käyttöaikaa edellyttäen, että pakastuslämpötila on riittävän kylmä (vähintään -18 astetta) ja sulatus tapahtuu asianmukaisesti hitaasti kylmätiloissa. Kylmä ei tuhoa mikrobeja, mutta mikrobien lisääntyminen pysähtyy pakastettaessa. Jos tuote on pakastettaessa laadultaan huono, on se sulatuksen jälkeen vieläkin huonolaatuisempi.

8.12.

Tiina-tonttu oli porotallissa silittämässä Petteri Punakuonoa ja pesee kätensä sisällä. Joulumuori huomauttaa, että sormukset ja käsikorut tulisi ottaa pois käsistä ennen käsien pesua.

Vastaus: Oikein

Perustelu: Joulumuori on oikeassa. Huolellinenkaan käsienpesu ei poista kaikkia bakteereja esimerkiksi sormuksien alta. Pienet ihovauriot ja kynnen aluset vaikuttavat myös bakteerimäärään. Tiina-Tontun pitää ottaa korut ja kello pois ennen käsien pesua. Korut ja kello on poistettava myös ruoan valmistuksen ajaksi.

9.12.

Tonttu Torvelo on keksinyt pakastaa jääpaloja. Hän laittaa jääpalat kulhoon tarjolle. Jääpalat ovat aina puhtaita ja turvallisia koska ne ovat olleet pakastimessa.

Vastaus: Väärin

Perustelu: Toivottavasti Tonttu Torvelo on pakastanut jääpalat käyttäen puhdasta juomavettä. Myös jääpaloissa voi olla haitallisia mikrobeja jos niiden valmistukseen ei ole käytetty puhdasta juomavettä tai jos niitä on käsitelty likaisin käsin tai säilytetty puhdistamattomissa astioissa.

10.12.

Tonttu Torvelo on vilustunut ja hänen nenänsä vuotaa. Hän ei pese käsiään niistämisen jälkeen, koska nenäliina on suojannut hänen käsiään.

Vastaus: Väärin

Perustelu: Aivastaessa ja niistäessä mikrobeja siirtyy käsiin ja ne päätyvät helposti myös elintarvikkeisiin.

11.12.

Taija-tonttu harjoittelee piparien leipomista pikkutonttujen kanssa. Kun kaikki piparit on saatu valmiiksi Taija-tonttu desinfioi kaikki työpinnat. Desinfiointi tuhoaa kaikki haitalliset mikrobit ja steriloi työpinnat.

Vastaus: Väärin

Perustelu: Taija-tonttu on oikeilla jäljillä. Desinfiointi tehostaa pintojen puhdistusta. Jo huolellinen puhdistus tuhoaa n. 90 % mikro-organismeista ja desinfiointiaineen avulla voidaan tuhota lähes kaikki mikrobit. Desinfiointiaineet eivät kuitenkaan steriloi työtiloja, sillä kaikki bakteeri-itiöt eivät kuole desinfiointiaineilla. Olennaista puhdistuksen kannalta ei kuitenkaan ole steriili ympäristö vaan säännöllinen ja huolellinen siivous ja puhtaanapito.

Mukavia herkkukori suunnittelu hetkiä!

 

+ Ei kommentteja

Lisää kommentti